Tapaa muotoilijoitamme

Kaikki Dansani-kalusteet saavat alkunsa ajatuksesta erottua joukosta. Suunnittelutyö alkaa Kööpenhaminan muotoilutoimistosta. Valoisissa ja avarissa tiloissa muotoilijamme ja arkkitehtimme saavat rauhassa syventyä työhönsä ja olla samalla lähellä suurkaupungin sykettä.

Heidän inspiraationaan toimivat klassinen huonekalusuunnittelu ja Pohjolan monet ainutlaatuiset raaka-aineet. He tutkivat toiminnallisuuden ja esteettisen minimalismin jännitekenttää. Tavoitte on aina sama, kuin ensimmäisiä viivoja piirrettäessä: Löytää täydellinen tasapaino muodon ja toiminnallisuuden välillä sekä lisätä uusi luku tanskalaisen muotoilun historiankirjaan.

Monimuotoisuus-tehtävät viehättää minua

Rasmus on toiminut Dansanin suunnittelijana vuodesta 1993. Vuosien saatossa hän on luonut monia erilaisia ratkaisuja, joiden ansiosta kylpyhuone on viihtyisä, kaunis ja käytännöllinen. Rasmus valmistui Tanskan taideakatemian arkkitehtuuriosastolta vuonna 1991.

”Teollisen muotoilijan on kyettävä suunnittelemaan ratkaisuja, jotka sopivat erityyppisiin koteihin ja tuovat mielekkyyttä erilaisten ihmisten arkeen.

Ihmiset ovat erilaisia, samoin heidän tarpeensa. Kylpyhuone on persoonallinen ja sen on kerrottava käyttäjistään.

Oma inspiraationi syntyy arjessa kokemistani asioista. Tuotteemme ovat arkisia käyttöesineitä, ja ympäristömme – ihmiset, esineet ja luonto – auttavat suunnittelutyössä."

Rasmus Kjær, CDO & muotoilija

Mahdollisuudet syntyvät materiaaleista

Jeanette on toiminut muotoilijana Dansanilla vuodesta 1993. Siitä lähtien hän on muotoillut toiminnallisia ja kauniita kalusteita ja lisätarvikkeita. Jeanette valmistui Tanskan taideakatemian arkkitehtuuriosastolta vuonna 1990.

”Minua viehättää materiaalien runsaus, jota voin hyödyntää työssäni. Uusia materiaaleja ja teknologioita syntyy koko ajan ja niistä voi luoda jännittäviä tuotteita. Erityisesti vaneria ja keramiikkaa voi muotoilla monin eri tavoin. Uusia mahdollisuuksia syntyy koko ajan.

Saan inspiraationi enimmäkseen tanskalaisen designin vanhoilta mestareilta, kuten Arne Jacobsenilta. Minua haastavat eritoten puhtaat ja selkeät linjat ja muotoilun toiminnallisuus.”

Jeanette Vecht, muotoilija

Muotoilun tehtävänä on helpottaa elämää

Christoffer aloitti muotoilijana Dansanilla vuonna 2017. Hänellä on korkeakoulututkinto teollisesta muotoilusta. Jo pikkupoikana Christoffer oli kiinnostunut rakentelusta ja tätä intoa hän hyödyntää työssään edelleen.

”Tavoitteenani on yksinkertainen ja toiminnallinen muotoilu, jonka on helpotettava käyttäjänsä arkea. Toiminnallisuus vaikuttaa suoraan materiaalien valintaan, joka puolestaan vaikuttaa tuotantotapaan. Näiden asioiden on toimittava saumattomasti yhteen lopullisen tuotteen estetiikan kanssa.

Saan inspiraatiota kaikesta ympärilläni olevasta; arkiesineiden muotokielestä ja luonnonilmiöistä. Inspiraatio luo ajatuksia, jotka pakottavat miettimään muotoilun teknisiä haasteita uusista ja jännittävistä näkökulmista. On hienoa saada luoda joka päivä jotakin uutta.”

Christoffer Petersen, muotoilija

Muotoilu on toimivuutta ja tunnetta

Andreas on suorittanut teollisen muotoilun maisterin tutkinnon ja tuli Dansanille töihin vuonna 2018. Kylpyhuonekalusteita suunniteltaessa muotoilun on oltava täydellinen yhdistelmä toimivuutta ja tunnetta.

”Muotoilu ei ole vain visuaalisuutta. Missä tahansa suunnittelussa toiminnallisuuden ja oikean tunnelman on yhdistyttävä. Siksi pohdin aina kokemusta ja tunnetta, jotka tuotteen käyttö saavat aikaan. Visuaalisuus on toki tärkeää, mutta sen ohella tunne- ja kosketusperäiset kokemukset ovat myös hyvin merkittäviä. Keskeisintä on, yhdessä muiden seikkojen kanssa, käyttäjän odotusten ja vaatimusten täyttyminen.

Inspiroidun yksilöllisistä tuotteista, rakennuksista ja elinympäristöistä, joissa suunnittelulla on ratkaistu haasteita täysin uudesta näkökulmasta. Tällöin lopputuloksena on fiksu tuote, joka parantaa käyttäjänsä elämänlaatua.”

Andreas Marxen, muotoilija

Muotoilu syntyy muotojen kohtaamisesta

Mette on suunnitellut ja kehittänyt etenkin Dansani Curvo -sarjaa sekä monia ikonisen Calidris-sarjan altaita. Metten muotokieltä ohjaavat muodot, kaaret ja materiaalit. Hän valmistui Aarhusin arkkitehtuurioppilaitoksesta vuonna 2001.

”Designista tulee todella kiinnostavaa vasta sitten, kun muodot kohtaavat. On kiehtovaa, millaisia muotoja syntyy kaartuvien ja suorien linjojen kohdatessa. Kylpyhuonesuunnittelussa keskeisiä elementtejä ovat vesi ja luonnon kiertokulku. Neliömäisetkin muodot alkavat elää, kun materiaaleissa on pintarakenteita ja muotoja.

Inspiraationani toimivat yhtäältä tanskalaiselle muotoilulle ominainen selkeys ja yksinkertaisuus, toisaalta orgaaniset muodot ja luonnonmateriaalit. Muotoilusta ja suunnittelusta tekee haasteellista ja jännittävää se, kun muodot ja toiminnallisuus on sovitettava eri kohderyhmille.”

Mette Mosegaard, Sourcing & Product Responsible, Republic of Fritz Hansen